Kirjoittanut Artemi
Lukupiirin viidennen tapaamisen materiaalina on Brave New Alpsin teksti Precarity Pilot: Making Space for Socially- and Politically-engaged Design Practice, joka on julkaistu teoksessa Modes of Critisim 1.
Brave New Alps on yhdistys, joka tuottaa osallistavia suunnitteluprojekteja, joiden tavoitteena on saada ihmisiä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin ja valtarakenteisiin suunnittelun kautta.
Teksti esittää ensin kysymyksen, jota Brave New Alps on pohtinut pidempään: Miten luoda suunnittelijana uraa, joka on samalla taloudellisesti kestävää, että yhteiskunnallisia asioita kyseenalaistavaa tai valtarakenteita haastavaa? Aiemmin vastaukset eivät ole kovin tyydyttäviä. Olisi asuttava maassa, jossa valtio tukee tämänkaltaista kriittistä suunnittelutyötä, pro-bonona työskentely muun taloudellisesti mahdollistavan suunnittelutyön ohella, tai tukeuduttava perheen varallisuuteen.
Kirjoituksessa puhutaan paljon siitä, miten koulutuksessa käydään läpi ympäristö- ja sosiaalisia epäkohtia, opetellaan kriittistä ajattelua ja kuinka se näkyy kurssitarjonnassa ja opinnäytetöiden aiheissa alalla. Koulutuksessa se saattaa usein jäädä kuitenkin epähuomiolle - Kuinka pystyä jatkamaan tämän kaltaista työskentelyä ja ajattelua työelämässä talous turvaten pitkällä aikavälillä? Muuttuvien taloudellisten tilanteiden edessä esim. suunnittelutoimistojen strategiat ovat yhä enemmän kuin koskaan sidoksissa markkinoiden perinteisiin mekanismeihin.
Esille nostettiin paljon alaan liittyviä epäkohtia; pitkiä työtunteja, ahdistusta, stressiä, taloudellista epävarmuutta jne. Tutkimuksien jälkeen he pohtivat, voisiko olla paikallaan ymmärtää enemmän hallitsevia työoloja ja rakentaa ensin perusta, joka ymmärtää ongelman alkulähteen ja sitä kautta luoda uusia tapoja työskennellä. Tapoja, joissa olisi tilaa kriittisille suunnittelulle ja suunnittelijoille kaikista eri taustoista.
‘
Apurahan turvin Brave New Alps aloitti hankkeen nimeltä Precarity Pilot, jonka tarkoituksena on ollut puuttua näihin vallitseviin ongelmiin. Precarity Pilot järjestää työpajoja, keskustelutilaisuuksia ja tuo alan ihmisiä yhteen puhumaan näistä ongelmista.
“As designers change their ways of working and relating to each other, design work also starts to change: it becomes possible to engage with the world from a position that knows that competition, individualisation, marketization and (self-)precarisation are not an unquestionable norm.”
Pidän erityisesti projektin rakenteesta, miten käydään ensin läpi, mitkä asiat alalla on pielessä ja sitten yhteisöllisyyden kautta haetaan niihin ratkaisuja. Osa kokeiluista on myös heidän omin sanoin kyseenalaistettavissa, eikä varmastikaan kovin helposti toteutettavissa. Pidän silti siitä, että ns. “ajatellaan isosti” - Ja uskalletaan lähteä haastamaan näitä normeja.
Puhutaan avoimesti rahasta ja sen suhteesta suunnitteluun ja taiteeseen. Kuinka paljon veloitat työstäsi, miten rahat jakautuvat eri toimijoilla, kuten yrityksillä tai kollektiiveilla ja mitä työtä ihmiset tekevät pro-bono.
"There is a great need to create and share knowledge towards the development of inventive tactics and strategies to make socially- and politically-engaged design practices viable in the long-term."
Kollektiivisisista kokeiluista puhuttaessa mennään todella pitkälle. Mitä tapahtuisi, jos suunnittelijat esim. lopettavat sähköposteihin vastailun viikonloppuisin, työskentelisivät vain osa-aikaisesti, kuluttavat vähän ja jättävät energiaa rakentavammalle työskentelylle?
Kysymyksiä pohdittavaksi:
Miltä teksti tuntui?
Mitä ajatuksia Precarity Pilot -hanke herättää teissä?
Kenen vastuulla koette, että hankkeen ajamat muutokset ovat?
Kuinka paljon ajattelette, että joudutte tulevaisuudessa työelämässä tekemään kompromisseja arvojen puolesta? Entä oman jaksamisen?
Huolettaako teitä erityisesti jokin tietty asia tähän liittyen, kun mietitte omaa tulevaa uraanne suunnittelijana?
Lukupiirin tapaaminen: 23.01.2021 Kirjuri: Evi
Lukupiirin 2. tapaaminen
Paikalla: Pinja, Artemi, Evi ja Roosis
Meidän viimeinen tapaaminen oli zoomissa 23.01. Olimme kaikki vähän väsyneitä jakson lopussa, mutta kuitenkin keskustelu meni hyvin ja jaoimme mielenkiintoisia ajatuksia.
Teksti tuntui idealiselta ja tarpeelliselta. Teksti herätti monia tärkeitä aiheita, ja meillä oli samanlaisia kysymyksiä jopa viime kurssin työskennellessään asiakkaan kanssa. Esimerkiksi meille pitänyt kurssin alussa allekirjoittaa sopimuksen, mutta millaisia vaihtoehtoja meillä oikeasti oli? Entäs jos joku ei haluaa allekirjoittaa. Tuntui siltä että kaikki allekirjoitti sopimuksen koska ei ollut muuta vaihtoehtoa ja se oli osa kurssia.
Pohdimme myös itse pakkausta mitä teimme. Tehtävänä oli keksiä pakkauksen vedelle, mutta tuntui siltä että myimme enemmän pakkauksen kuin itse veden ja sen takia oli paljon ristiriitoja. Tuntui myös siltä että ei ole väliä mitä on sisällä, kun pakkauksen pitää olla huutavan ja värikkään ja samalla näyttävän ekologiselta. Pitääkö olla huolissaan sellaisista asioista ja kenen vastuulla se on? Esim pullon suunnittelu on omalla vastuulla. Muta kuinka hyvää on sabotoida oma tuotantoa vaikka olisi virheitä, onko se ok ja osa suunnittelijan työtä? Kurssin lopussa olemme ajattelleet myös mennä opiskelijan risteilyyyn, mutta taas mietimme että se ei ole kovin ekologista. Ja me ollaan ihmisiä jotka yritämme miettiä ekologisesti tärkeistä asioista. Joskus on todella vaikeaa ymmärtää missä se raja on ja on vaikeaa olla kaikissa elämän asioissa 100% vai yhdellä puolella. Maailma ei ole musta valkoinen.
Tästä jatkui keskustelu kuinka isoja kompromisseja arvojen puolesta ja jaksamista puolesta voimme tehdä? Ajattelimme että pahin painajainen on joutua projektiin minkä ajatuksen takana et seisoit. Mutta silloinkin voi syntyä kysymyksiä - onko varaa lähteä pois? Suomessa on hyvää että on turvaa ja et joudut kadulle, mutta jos ei olisi turvaa niin miten toisissaa maassa? Kamalaa, että jossain voi jäädä helposti ulos ja voit joutua tilanteeseen missä pitää tehdä työtä jota et pidä. Myös meidän uudet vaihto oppilaat puhuivat siitä että Suomessa on todella mukavaa olla. Toisaalta esim. New Yorkissa tai Koreassa suhtaudutaan töihin eri tavalla. Esimerkiksi yliopistossa heillä on paljon enemmän projektia kuussa kuin meillä. Monet elävät työtä varten ja suhtautuvat sen takia siihen todella vakavasti. Sen takia ne oppivat tehdä töitä esim. nopeammin kun täällä. Mutta miten se vaikuttaa terveyteen ja omiin moraalisiin tärkeisiin näkökulmiin?
Entäs taiteilijat? Heille on pakko myydä taulut. Monet lahjakkaat taiteilijat istuvat ulkona ja myyvät samantyyppisiä tauluja. Esimerkiksi maalauksia kuuluisista paikoista kaupungissa, jotta turistit varmasti ostasivat. Entäs luovuus? On olemassa mielipiteitä että oikea taide voi syntyä vain kommunistisissa maissa. Kiinassa monissa taideakatemiassa piirretään 16 tuntia päivässä, Venäjällä 12 ja siinä on oma tulos. Piirtäminen ei ole sama asia kuin pyöräilyä oppiminen kun opiskelit kerran miten se tehdään ja osaat koko elämän. Piirtämistä pitää opiskella joka päivä. Ja kyllä varmasti monet lahjakkaat taiteilijat valmistuvat sellaisista kouluista. Mutta toisaalta sellaiset ankarat ja tiukat olosuhteet voivat vaikuttaa huonosti psyykkiseen hyvinvointiin jolloin on vaikeaa tehdä jotain luovaa ja myös fyysinen hyvinvointi voi heikentyä. Sanotaan että oikea taiteilija pitää olla nälkäinen ja olla stressaavassa ympäristössä. Niin paljon taidetta tulee kuoleman ja stressiin jälkeen. Mutta kuinka totta se on? Se on enemmän inspiraatiosta mutta varaa kyllä tarvitaan. Suomessa on paljon enemmän vapautta ja sekin mielestämme toimii hyvin. Toisaalta vaikeaa tietää tästä enemmän. Tulimme mielipiteen että rikkailla ihmisillä on enemmän mahdollisuutta tulla kuuluisaksi taiteilijoiksi, ja niille joille ei ole mitään menettää.
Lopuksi kuitenkin mietimme että oma ura suunnittelijana ei pelota meitä. Meillä on iso luovuus tähän maahan ja ymmärsimme kuinka hyvässä asemassa olemme.