2. lukupiiri: Suunnittelijan narratiivit
Puheenjohtaja: Evi
Toppins, Aggie 2020.
Can We Teach Graphic Design History Without the Cult of Hero Worship?
Julkaistu AIGA Eye on Design -verkkojulkaisussa 29.5.2020
Tämä essee oli helpompaa lukea kuin viimeiset kaksi. Tuli myös esiin uusia mielenkiintoisia kysymyksiä. Esseessä puhutaan historian graafisien sankareista ja niiden rooleista. Me opiskelemme enemmän suunnittelua katsomalla sankareiden töitä, sen sijaan että tutkia historian konteksti. Historia tarvitsee ihmisiä, mutta ei sankareita ja se kehittyy itsessään onko siinä sankareita vai ei. Joten ei kannata kohottaa sankareita ja pitää muistaa tutkia myös kulttuuria ja suunnittelun kehitystä ja niiden vaikutus ihmisiin.
Essee alkaa sanoista:” Let’s engage in a thought experiment. Think about what you know about graphic design history. Then omit all mention of design heroes.” Myöhemmin tekstissä puhuttiin myös siitä että monet opiskelijat tietävät joitakin kuuluisia suunnittelijoita ja jotain formaaliset termit, mutta ei paljon itse graafisen suunnittelun kehityksestä. Ymmärsin että minäkin tiedän paljon taiteen historiasta, mutta en kovin paljon graafisen suunnittelun historiasta. Olen lukenut 19 vuosisadan asti kuvataidehistoriaa ja tiedän että termi ”graafinen suunnittelu” syntyi 20 vuosisadan alussa, mutta en mitään sen syntymisestä tai kehityksestä. Mieleen tuli myös nimet Paul Rand, Eric Bruun, Armin Hofmann, Piet Zwart jne. Olisi mielenkiintoista tietää suunnittelun historiasta enemmän ja mitä lukupiiriset tietävät tästä?
Tuli myös esiin kysymys millaisia sosiaalisia voimia ympäröivät suunnittelun käytäntönä: esimerkiksi työvoimaa, teknologiaa tai politiikkaa ja miten? Graafinen suunnittelu syntyy sosiaalisista, teknologisista, taloudellisista ja poliittisista konteksteista. Sen historiaa tutkiville on tärkeää yhdistää suunnittelu ja suunnittelijat ennen kaikkea näihin yhteyksiin. Sanoisin että siihen vaikuttaa kaikki mitä tapahtuu ympärillä. Suunnittelijan rooli on myydä joten hän tutkii mistä eniten puhutaan, mitä on muodissa, millainen poliittinen tilanne on, mitä voi näyttää suunnittelussa mitä ei. Esimerkiksi Black Lives Matter vaikutti todella paljon suunnitteluun. Niin ”Eskimo” Pingviinin jäätelö muutettiin ”Puikko” nimeksi ja ”Neekerinsuukko” vaihtoivat suunnittelun ja nimensä ja nyt se on ” Brunberg Suukkoja”. Myös suunnittelu vaikuttaa ympäristöön. Graafista suunnittelua on kaikkialla ympäri mikä vaikuttaa ihmisiin. Sen takia suunnittelijalla on myös todella iso vastuullisuus.
Graafinen suunnittelija Adrian Shaughnessy “Changing Attitudes to Graphic Design History,” esseessä havaitsi, että nousevat suunnittelijat näyttävät pettyneiltä nykymaailmaan samalla kun he lohduttavat historiaa. Kun tulevaisuutta hallitsevat yhä enemmän digitaaliset alustat, strategiat ja menetelmät, todellisuus monille tuhansille graafisille suunnittelijoille on, että heidän roolinsa on yhä marginalisoitunut. Adrien kuitenki muistuttaa että ennen tietokonetta suunnittelijat turvautuivat vastaaviin kauppoihin toteuttaakseen suunnitelmansa. He työskentelivät esimerkiksi ladottavien ja tulostimien kanssa tuottaakseen yhden esineen. Olen itsekin ajatellut tästä paljon. Pelottaa vähän että graafinen suunnittelu muuttuu tulevaisuudessa kokonaan koneisiin ja taiteesta ei jää melkein mitään. Kyllä se on liian kriittinen ajattelu ja tietysti jonkinlainen taide varmasti jää, mutta ei varmaan tehdään niin paljon käsin. Ennen kuitenkin kun työskentelit tulostamien tai muiden työkalujen kanssa, tunsit itseään prosessissa ja luovassa jotain uutta. Nykyään koneen avulla voi työskennellä paljon nopeampaa ja projektin tekeminen ei vaikuta niin mielenkiintoiselta kun olet koko ajan koneen ääressä. Toisaalta suunnittelussa oli aina joitakin
rajoituksia, teknisiä, sosiaalisia joita suunnittelija pitää muista ja kaikkeen pitää osata tottumaan. Koneet ovat vain yksi uusista ”rajoituksista”. Olemme viime kertana myös puhuneet tästä vähän lukupiirisien kanssa ja tämä teema kiinnostaa. Voiko olla suunnittelu koneen ääressä, mutta samalla romanttinen ja luova ja miten voimme kehittää graafisen suunnittelun tulevaisuudessa koneiden avulla kiinnostavalla tavalla?*
Lupton, Ellen; Kafei, Farah et. al. 2021.
Luku 2: History, PDF s.37–55, kirjan s.78–117
Julkaistu teoksessa Extra Bold: A Feminist, Inclusive, Anti-Racist, Nonbinary Field Guide for Graphic Designers, Princeton Architectural Press.
Esseessä puhutaan paljon vähemmistöistä ja graafisen suunnittelijan vastuusta. Graafisen suunnittelun avulla voi viestiä tärkeitä asioita. Se auttaa yhdistää ihmisiä ja edistää sosiaalisen kehityksen.
Inklusiivinen suunnittelu on vapaa suunnittelu joka yrittää mennä rajojen yli. Politiikka, sosiaalinen tasa-arvo, kauneus, koulutus, seksuaalinen tasa-arvo, uskonto, kulttuuri, muoti, rajaavat suunnittelijoita ja sen takia vaikea ilmaista itseään jossain asioissa. Feminismi yrittää laajentaa näitä näkemyksiä. Ensin se oli vain naisten tasa-arvoisuudesta, mutta nykyään se koskee kaikkia vähemmistöjä. Voi olla kuka tahansa kunnes se ei rajaa muita ihmisien elämää. Minä olen aina ajatellut että feminismi on kuitenkin enemmän naisten tasa-arvosta ja menin vähän sekaisin termien kanssa. Esseessä sanotaan että vähitellen kaikki vähemmistöt saavat ymmärtää että kaikilla on yksi ongelma ja syntyy yksi termi. Voiko se olla liberalismi?
Systemaattiseen rasismiin vieläkin nykyään voi törmätä töissä. Esim. minä olen venäläinen valkoinen nainen ja asun lapsuudesta Suomessa, mutta olen itse myös koittanut paljon rasismia. Olen joskus töissä yhdessä hääfirmaassa kuvittajana ja siellä pyydettiin jopa vaihtamaan nimeä, jotta kukaan ei ymmärtäisi että olen venäläinen. Se on outoa koska tilaaja pitää minun työstä, mutta ei minun kansalaisuudesta. Venäjällä työskentelemällä törmäsin enemmän naisten epäkohteluun. Onko lukupiiriset törmänneen jossain samankaltaisiin asioihin?
Esseessä tuli paljon ajatuksia vähemmistöistä mutta ei niin paljon graafisen suunnittelun roolista. Olin miettinyt näitä menetelmiä, miten graafinen suunnittelija voi edistää feministisen näkökulman positiivisesti? Se on hyvää että aloitetaan näyttämään suunnittelussa esim. kuvia naisista, homoseksuaaleista, tummanihoisista. Mutta joskus tuntuu jonkinlainen aggressiivisuus näissä muutoksissa. Esim. en ymmärtänyt mitä järkeä oli vaihtaa yhdeksi päiväksi Stockmann nimeä Stockwoman. Se on vain sukunimi eikä se oli sen perustajan syy, ja Stockmann on muutenkin enemmän naisille tarkoitettu kauppa. Olisi mielenkiintoista tietää muiden näkemykset tästä.
Tekstissä ajateltiin myös siitä mitä on normaalia ja mitä kaunista. Jokainen elää omassa kuplassa normaalia. Ihmiset jotka ovat ympärilläsi ja elämä, kokemukset muodostavat näkemyksen ”normaalisuudesta” ja kauneudesta. Totuus on se, että jokaisella ”normi” on oma ja suunnittelijan tehtävä on yrittää laajentaa oman kuplan mahdollisemman isommaksi. Tekstistä tuli myös uusi termi. Mansplanning: suunnittelu ei ole suunnittelu itselle ja sen tarkoitus ei ole tehdä jotain luovaa. Se on ”palvontaa” ja pitää muistaa että teet sitä muille. Sen takia pitää olla vastuullinen ja osata katsoa maailmaan laajasti ja ymmärtää muiden näkökulmat. Se voi tuoda paljon stressiä jonka kanssa pitää osata elää.
Aluksi voi ajatella että graafinen suunnittelu on helppo ja luova työ missä piirrät ja olen aina hyvissä kontakteissa tilaajien kanssa. Mutta tässä töissä on myös vaikeita puolia joita pitää ymmärtää. Sosiaalinen vastuu, laaja näkökulma, politiikka, teknologia, talous, vastuu ympäristön säästöistä…graafisella suunnittelijalla on paljon vastuutta, mutta mielestäni miten aiemmin aloitat ymmärtämään näitä asioita ja oppia elää sen mukaan, siten helpompaa on tulevaisuudessa 31.10.2021 file:///E:/Downloads/2%20Lukupiiri.pdf Lukupiirin tapaaminen: 9.11.2021 Kirjuri: Roosis 1.11.2021
Lukupiirin 2. tapaaminen
Puheenjohtaja: Evi
Kirjuri: Roosis
Paikalla: Pinja, Artemi, Evi ja Roosis
Kuinka hyvin tunnemme muotoilun historiaa?
Taidehistoria on meille henkilökohtaisesti paljon tutumpaa kuin muotoilun historia.
Taide ylipäätään on käsitteenä valtavan laaja, on tietyssä mielessä helppo sanoa tuntevansa taiteen historiaa, sillä jokainen tuntee tiettyjä omia lohkoja siitä. Esimerkiksi graafisen suunnittelun historia on ajanjaksona lyhyempi ja muutenkin alana suppeampi kuin taide yleiskäsitteenä.
Tunnemme paljon enemmän taiteilijoita kuin designereita nimeltä. Toisin kuin teksti antaa ymmärtää, meille ei ole koulussa varsinaisesti opetettu historiahahmoja ylistävää ja idealisoivaa maailmankuvaa. Ja se on hyvä.
Tuntuu, että on vapaampi luomaan itse, kun ei kulje kenenkään yksittäisen henkilön jalanjäljissä. Saa itse “keksiä” kaiken uudestaan.
En oikeastaan ihaile keitään tiettyjä suunnittelijoita. Lähimpänä sellaista kulttuuria omassa elämässäni on instagramissa tai muilla sosiaalisilla alustoilla mielenkiintoisten henkilöiden seuraaminen.
Eniten paineita asiaan liittyen on ilmennyt koulun pääsykokeissa! Joku oli sanonut, että haastattelussa saatetaan kysyä, ketä suunnittelijaa ihailee. Useampi luokaltamme oli opetellut ulkoa jonkin listan, jossa luetteli kuulusia suunnittelijoita.
Itsekin tein näin, olin etsinyt netistä Suomalaisia ja ulkomaalaisia suunnittelijoita ihan vain nimetäkseni heidät haastattelussa. Lopulta kukaan ei kysynyt mitään suunnittelijoista.
Olisikin outoa, jos se vaikuttaisi kouluun pääsemiseen. Tuo on kysymys, johon voisi vastata melkein mitä tahansa, mielestäni olisi täysin sopivaa mainita vaikka omia ystäviään joiden töitä ihailee.
Historian tarkka tuntemus ja kuuluisien suunnittelijoiden nimeäminen ei selvästikään tunnu olevan mielestämme ehdottoman olennaisia graafikon koulutuksessa. Onko teknisten seikkojen lisäksi jotain, mitä nuorien graafikoiden sen sijaan pitäisi tietää?
Ehkä tärkeintä olisi ottaa opiksi virheistä. Tietää, minkälaiset teot ovat johtaneet huonoihin seurauksiin.
Graafikoilla on historiassa ollut näkymätön mutta merkittävä rooli.
Tärkeintä on tiedostaa oma valta ja käyttää sitä oikein.
Tärkeää on myös löytää oma polkunsa, olla kulkematta vain siellä mistä muut ovat jo menneet
Se on vaikeampaa käytännössä kuin periaatteessa, elämme ylenpalttisen visuaalista aikaa ja olemme median ympäröimiä suurimman osan ajasta. Ihminen luontaisesti kopioi sellaisia ideoita joista pitää.
Moni opettaja on sanonut meille, ettei Pinterestiä ja Instagramia kannata käyttää luovan työn yhteydessä. Syntyy helposti trendikuplia, kaikki kopioivat toisiaan.
Itsekin olen nähnyt toisten luokkalaisten moodboardeissa kuvia, joita olen itse käyttänyt jossakin muussa yhteydessä.
Joskus olen etsinyt ideoita netistä, nähnyt jotain siistiä ja ajatellut: juuri tuollaisen haluan tehdä. Lopputuksesta ei ole tullut silti alkuperäisen kaltaista.
Mielestäni siinä on suunnittelijana jotain itseisarvoa, ettei käytä jonkun toisen ideoita samanlaisessa asiayhteydessä kuin alkuperäinen taiteilija. Esim olisi sen sijaan ok kopioida jostakin kuuluisasta maalauksesta vaikkapa väripaletti ja käyttää sitä kuosin tekemiseen.
Onhan suunnittelijan työssä sillä merkitystä keksiikö ideat itse vai ei.
Toisaalta, onko väärin inspiroitua muista? Kaikki ajatukset on kuitenkin jo keksitty.
Taas tulee mieleen se, kun haki kouluun. Oli paineet siitä, onko oma tyyli “oikeanlainen”.
Jälkikäteen huomaan, että tiedostamatta pyrin sellaiseen tyyliin jonka kuvittelin olevan pinnalla Aallossa.
Nykyään ajattelee, että oma tyyli onkin vahvuus, sitä osaa arvostaa.
Välillä huomaa joidenkin toisten tekevän jollakin tietynlaisella, mediassa usein ilmenevällä tyylillä. Esim Corporate artstyleä näkee Aallossakin.
Kauankohan kestää, että siitä tulee taas freshin näköistä?
Selasin jossain 60-luvun graafikoiden tekemiä töitä, ja niistä iso osa näytti aivan hämmästyttävän uusilta ja tuoreilta. Aivan kuin joku nykypolven Aaltolainen olisi tehnyt!
Useinhan juuri lähihistoria tuntuu kaikista etäisimmältä. 60-luku on sopivan kaukana, ja kaikki sitä vanhempi näyttää viehättävän vanhanaikaiselta. 2000-luvun alun jutut tuntuvat tällä hetkellä sellaisilta, että jos esim. sen ajan web-suunnittelua näkisi epäironisesti jossakin, sitä pitäisi joko aivan kammottavan rumana, tai sitten todella rohkeana ja näkemyksellisenä.
Puhutaan hyvästä ja huonosta designista. Millaisia ajatuksia teillä on aiheesta?
Todella vaikea aihe. Hyvä design on aina kontekstisidonnaista.
Jos esimerkiksi ravintolan omistaja tilaa graafikolta halvannäköistä designia jotta asiakkaat ymmärtävän paikan olevan edullinen ja näin ollen kilpailukykyinen viereiseen ravintolaan verrattuna, graafikon tuottama “halpa ja ruma” design onkin juuri tarkoitukseensa sopivaa, ja näin ollen hyvää designia.
Ylipäätään huonon designin konseptiin liittyy subjektiivisia mielikuvia jotka perustuvat oman kulttuurisen kuplan arvoihin. Ei ole olemassa sellaista asiaa, kuin objektiivisesti ruma.
Toisaalta, ei ajatus esimerkiksi yläluokkaisen designin “paremmuudesta” ole aivan täydellisen tuulesta temmattua. Usein kalliimmin laskuttavat graafikot ovat pidemmälle koulutetumpia ja tekevät töitä aivan erilaisista lähtökohdista kuin joku itseoppinut työntekijä. Heillä on designinsa laadun takeeksi jotain muitakin perusteita, kuin vain “se näyttää hyvältä”. Tämä on tietenkin yleistys.
Hyvän ja huono designin määritelmään liittyy vahvasti myös aika, jossa elämme.
Mitä ajatuksia herättää muotoilu joka liittyy vähemmistöryhmiin?
Jokainen asuu jonkinlaisessa kuplassa. Suunnittelijan tehtävä on laajentaa omaa kuplaansa niin laajalle kuin hän kykenee, sillä hän viestii itsensä ulkopuolelle ja hänen on kyettävä ymmärtämään muidenkin kuplien ihmisiä.
Mielestäni mielenkiintoinen oli esimerkki invalidivessojen ovikyltistä. Koska kuvassa on pyörätuoli, ihmisten mielissä kaikilla invalideilla on myös pyörätuoli. Mitenköhän tätä voisi muuttaa?
En näe itse, miksi asia on itsessään ongelma. Olisiko selkeää viestintää jos jokaisessa ovessa olisi erilainen vamma? Tai yhdessä ovessa kaikki mahdolliset vammat?
Entäs jos olisikin jokin univeraali, ei-esittävä symboli vammaisuudelle?
Mielestäni ovisymbolien hyvyys perustuu niiden tunnistettavuuteen ja ymmärrettävyyteen. Kaikki tunnistavat pyörätuolin ja ymmärtävät sen merkityksen. Ehkä kaikkia asioita ei voi tai tarvitsekaan muuttaa, vaan tärkeämpää on tiedostaa symbolin merkitys ihmisten ajatteluun.
Tuntuu siltä, että välillä keskustelu vähemmistöihin liittyen on suunnattu vain muille kuin itse vähemmistöille heidän auttamisensa sijaan.
Mutta mikä olisi sen parempi tapa auttaa vähemmistöjä kuin kartuttaa ei-vähemmistöjen tietoa vähemmistöjen ongelmista, saada “enemmistö” tukemaan, ymmärtämään ja auttamaan.
Ei yhteiskunnan alistamilla ihmisillä ole ongelmaa itsensä kanssa, heillä on on ongelma yhteiskunnan kanssa.